|
|
 |
 |
LEHDISTÖTIEDOTE
Heinäkuu 2003
VIEWSONICIN HALLITUKSEEN ENSIMMÄISET UUDET JÄSENET YHTIÖN ULKOPUOLELTA Visuaaliteknologiayhtiön johtoryhmään liittyy kaksi raskaan sarjan teollisuusjohtajaa.
ViewSonic- ilmoitti tänään laajentavansa hallitustaan ja ottavansa siihen myös kaksi uutta jäsentä yhtiön ulkopuolelta. Uudet hallituksen jäsenet ovat Bruce L. Stein ja Luc Vanhal sekä ViewSonicin CEO James Chu. He tulevat toimimaan jäseninä ja neuvonantajina yhtiön johtamiseen, valvontaan ja uusille markkina-aluille laajentumiseen liittyvissä asioissa.
”Riippumattomina hallituksen jäseninä Bruce ja Luc tuovat ViewSoniciin laajan teollisuusasiantuntemuksensa. Tämä on erittäin tärkeää laajentaessamme toimintaamme uusille teollisuuden sektoreille ja kansainvälisille markkinoille”, sanoo Chu. “Hallituksen yhteenlaskettu kokemus digitaalisen sisällön, viihteen ja kuluttajamarkkinoiden aloilla tulee olemaan ViewSonicille korvaamattoman tärkeää suuntautuessamme PC-keskeisestä toiminnasta näyttökeskeiseen toimintaan.”
Bruce L. Stein on toiminut aiemmin Mattelin, maailman johtavan lelujen, pelien ja peliohjelmistojen valmistajan, kansainvälisten asioiden johtajana, COO:na, ja hallituksen jäsenenä. Mattelin liikevaihto on 5 miljardia dollaria. Steinin vastuualueisiin ovat kuuluneet kaikki markkinoinnin osa-alueet, kansainvälisen tuotannon kehitys ja jakelu, yhtiön kumppanuus/yhteistyösuhteiden ja allianssien hallinnointi ja strateginen suunnittelu. Stein on toiminut myös Sony Interactive Entertainmentin CEO:na, DreamWorks SKG:n, Warner Bros.:n ja Mandalay Entertainmentin konsulttina sekä Hasbro Kenner Products-osaston johtajana. Hänen viimeisin tehtävänsä on ollut Radical Communication Inc.:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana muuttaa yhtiö palvelupohjaisesta viestintäyrityksestä täyden palvelun ohjelmistotuottajaksi. Parhaillaan Steinilla on työn alla perheille ja lapsille suunnatun markkinointi/viihde –hankkeen käynnistäminen. Hän on suorittanut Master of Business Administration -tutkinnon Chicagon yliopistossa pääaineinaan markkinointi ja rahoitus.
Luc Vanhal on Vivendi Universal Gamesin johtaja ja COO. Vivendi Universal Games on maailman johtava monialustaisten interaktiivisten viihdeohjelmistojen valmistaja. Vanhal vastaa yhtiön liiketoimista, strategiasta ja tuotekehityksestä sekä valvoo yhtiön pääasiallisia julkaisukanavia, joita ovat mm. Black Label Games, Blizzard Entertainment, Fox Interactive, Knowledge Adventure, Sierra Entertainment ja Universal Interactive. Ennen VU Gamesia hän toimi Walt Disney Companyn CFO:na yhtiön Worldwide Consumer Products -yksikössä. Vanhal on myös toiminut keskeisissä tehtävissä Procter and Gamblen Euroopan osastossa ja Monroe Auto Equipmentissä. Hän on suorittanut sekä Bachelor of Arts että Master of Business Administration -tutkinnot Leuvenin yliopistossa Belgiassa.
ViewSonicin tuoreiden hallituksen jäsenten valinnassa on edesauttanut Korn/Ferry Internationalin maailmanlaajuinen etsintä. Korn/Ferry International on maailman johtava johdon suorahakuun erikoistunut yritys. Seuraavien kuukausien aikana on odotettavissa lisänimityksiä yhtiön hallitukseen.
Lisätietoja:
|
Takaisin ylös |