|
|
 |
 |
LEHDISTÖTIEDOTE
Joulukuu 2007
VIEWSONIC KESKITTÄÄ ORGANISAATIONSA GLOBAALISTI Alan Chang EMEA-alueen, Amerikoiden sekä Aasian ja Tyynenmeren johtoon
03.12.2007 – ViewSonic yhdistää kolme maanosaorganisaatiota yhdeksi globaaliksi organisaatioksi. Aasian ja Tyynenmeren (Asia Pasific) alueesta vastaava johtaja Alan Chang ottaa nyt johdettavakseen myös EMEA-alueen ja Amerikoiden toiminnan. Maanosaorganisaatioiden johdon ja tukitoimintojen yhdistäminen tehostaa yhtiön toimintaa ja parantaa kilpailukykyä, reagointiherkkyyttä ja kasvua globaaleilla markkinoilla. Lisäksi yhdistäminen vahvistaa ViewSonic-brändiä. EMEA-alueen entinen johtaja Jan Jensen jättää yhtiön ja Amerikan toimintoja vetänyt Matthew Milne on lähtenyt yhtiön palveluksesta. Alan Changilla on yli 20 vuoden kokemus teknologiamarkkinoista ja liiketoiminnan johtamisesta. Viimeiset kuusi vuotta hän on ollut ViewSonicin palveluksessa. Changilla on jokaisella alueella tukenaan kokenut myynti- ja markkinointitiimi ja jälleenmyyntikanava, jotka ovat nostaneet ViewSonicin johtavaksi näyttöjen valmistajaksi yli sadassa maassa. “Globaali visio ja lähestymistapa ovat välttämättömiä, jotta voimme kilpailla menestyksekkäästi nykypäivän markkinoilla. Keskitymme siihen, että luomme Amerikoiden, Euroopan sekä Aasian ja Tyynenmeren markkinoista yhden yhtenäisen toiminta-alueen, joka hyödyntää globaalisti parhaita käytäntöjä markkinoinnissa, myynnissä ja back office -toiminnoissa”, sanoo ViewSonicin pääjohtaja James Chu. ”Uskomme, että maanosaorganisaatioiden yhdistäminen alentaa toimintakuluja ja parantaa kilpailukykyämme, samalla kun se palvelee paremmin paikallismarkkinoita ja asiakkaitamme.”
ViewSonic on myös perustanut LCD-televisioihin ja infotauluihin keskittyvän osaston VTV:n, jonka tavoitteena on vahvistaa ViewSonicin markkina-asemaa kilpailluilla televisiomarkkinoilla. VTV-ryhmän vetäjäksi tulee Steve Woo.
ViewSonicin Kiinan johtaja Rebecca Tsen ottaa johdettavakseen myös ViewSonicin Wuhanissa Kiinassa sijaitsevan globaalin tukikeskuksen. Tukitoimintojen keskittäminen on kustannustehokasta. Se nopeuttaa toimintaa ja helpottaa viestintää, kun kaikki toiminnat sijaitsevat lähellä toisiaan. Uuden organisaatiorakenteen myötä ViewSonic pystyy reagoimaan nopeammin asiakkaiden ja kumppaneiden tarpeisiin, kehittämään ja kaupallistamaan tehokkaammin uusia teknologioita ja tuomaan tuotteet nopeammin markkinoille.
ViewSonic ViewSonic Corporation on maailman johtava visuaalisten näyttötuotteiden valmistaja. Sen valikoimaan kuuluu innovatiivisia näyttötuotteita kuten lcd-näyttöjä, lcd-televisioita, projektoreita sekä näyttöjä digitaaliseen mainontaan ja informaatiojakeluun. www.viewsonic.fi
Lisätietoja: |
Takaisin ylös |